maanantai 5. elokuuta 2019
Yppärin kyläyhdistys järjestää pyöräilytapahtuman sunnuntaina 18.8. Kokoonnutaan klo. 12.00 Yppärin nesteelle, josta lähdemme liikkeelle klo. 12.30. Saamme vieraaksemme Raahesta Rapapapat, joten ennen liikkeelle lähtöä voi tutustua vanhoihin mopoihin. Perinteiseen tapaan pyöräilemme Viirretjärven lenkin, mutta kääntyä saa aikaisemminkin takaisin, mikäli matka tuntuu pitkälle. Tapahtuma päättyy pörkän kylämajalle. Kylämajalla myytävänä makkaraa ja mehua, joten pientä käteistä kannattaa varata taskuun. Tapahtuma säävarauksella. Kovan vesisateen sattuessa kokoonnumme suoraan kylämajalle, paikan päällä mopot ja kioskitoimintaa. Tapahtuma on koko perheen tapahtuma. Kaikkien polkupyöräilijöiden kesken arvomme lahjakortin. Tervetuloa koko perheen voimin ja muistakaapas pyöräilykypärät!
torstai 18. heinäkuuta 2019
Ongintakisa
Perinteinen ongintakisa pörkän vanhassa kalasatamassa 20.7.2019 klo. 12-14. Lapset osallistuvat vanhempien vastuulla, joten vanhemmat huolehtivat lastensa turvallisuudesta ongintakisan aikana. Kyläyhdistyksellä paikan päällä pientä kioskitoimintaa, johon kannattaa varata käteistä mukaan. Tervetuloa!
sunnuntai 24. kesäkuuta 2018
Yppärin kyläyhdistyksen tulevia tapahtumia kesälle 2018:
Ongintakisa
Perinteinen ongintakisa pidetään Yppärin vanhassa pörkän kalasatamassa 22.7.2018. Koko perheen iloinen kesätapahtuma. Satamassa toimii pieni kesäkioski, joten jos haluat naposteltavaa niin varaathan hieman käteistä.
Huom! Lapset onkivat vanhempiensa vastuulla, joten suosittelemme että vanhemmat ovat yhdessä lastensa kanssa tapahtumassa, jotta vaaratilanteilta vältyttäisiin.
Pyöräilytapahtuma
Perinteinen pyöräilytapahtuma 5.8.2018. Lähtö Yppärin nesteen pihasta. Pyöräillään yhdessä viirretjärvelle ja takaisin. Tervetuloa mukaan!

torstai 7. syyskuuta 2017
Vietämme
Yppärin koululla liikenneturvallisuus- ja liikuntatapahtumaa 16.9 klo.
10.00 alkaen.
Tässäpä alustavaa ohjelmaa, jota päivitetään sitä mukaan kun tarvetta on.
- Paikan päällä on esillä liikenteeseen liittyvää kalustoa esim. paloauto, johon voi käydä tutustumassa niin isommat kuin pienemmätkin tapahtumavieraat.
- Liikenneturvallisuuteen/ liikkumiseen liittyviä tehtävärasteja.
- Liikunnasta kiinnostuneille järjestämme reitin aikuisille maastoon, jonka voi juosta, kävellä tai vaikka sauvakävellä. (matkan tarkemmasta pituudesta ja mahdollisista pienistä palkinnoista tietoa myöhemmin). Lähtö sekä maali Yppärin koululla. Lapsille mahdollisesti oma pienempi reitti koulun läheisyydessä.
- WPD tuulivoimayhtiö juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan 100-vuotiaassa Suomessa. Tämän johdosta on myös meidän liikenneturvallisuus -tapahtumasta ilmainen kyyditys Kalajoen Tohkojan tuulipuistoon klo. 12.15 ja 13.00 (SÄÄVARAUS). Tarjolla on lohisoppaa sekä täytekakkukahvit. Ohjelmassa on vierailu voimalan tornin sisällä, leikkimielisiä kilpailuja niin lapsille kuin aikuisille, sekä ilmapalloja.
- Kyläyhdistys pitää perinteisesti pientä kioskitoimintaa ja arpajaisia!
Tervetuloa kaikille avoimeen tapahtumaan!
Tässäpä alustavaa ohjelmaa, jota päivitetään sitä mukaan kun tarvetta on.
- Paikan päällä on esillä liikenteeseen liittyvää kalustoa esim. paloauto, johon voi käydä tutustumassa niin isommat kuin pienemmätkin tapahtumavieraat.
- Liikenneturvallisuuteen/
- Liikunnasta kiinnostuneille järjestämme reitin aikuisille maastoon, jonka voi juosta, kävellä tai vaikka sauvakävellä. (matkan tarkemmasta pituudesta ja mahdollisista pienistä palkinnoista tietoa myöhemmin). Lähtö sekä maali Yppärin koululla. Lapsille mahdollisesti oma pienempi reitti koulun läheisyydessä.
- WPD tuulivoimayhtiö juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan 100-vuotiaassa Suomessa. Tämän johdosta on myös meidän liikenneturvallisuus -tapahtumasta ilmainen kyyditys Kalajoen Tohkojan tuulipuistoon klo. 12.15 ja 13.00 (SÄÄVARAUS). Tarjolla on lohisoppaa sekä täytekakkukahvit. Ohjelmassa on vierailu voimalan tornin sisällä, leikkimielisiä kilpailuja niin lapsille kuin aikuisille, sekä ilmapalloja.
- Kyläyhdistys pitää perinteisesti pientä kioskitoimintaa ja arpajaisia!
Tervetuloa kaikille avoimeen tapahtumaan!
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Tässä alla tietoa tietoa mistä Yppärin kylä on aikoinaan saanut nimensä.
(tiedot/lähde: Ilmari Kosonen)
*Jylkkä on lähdepuro?, Yppäri ?jatkuvasti virtaava?*
Kalajoen sisämaassa on vanha talo ja kulmakunta *Jylkkä* Pyhäjoen
puolella, Yppärin kylässä mereen laskevan Yppärinjoen latvan Iso-Ojan
maastossa.
Kuuluisa kirkonrakentaja Matti Jylkkä oli Jylkän talon isäntän vuosina
1750?82. Hän rakensi kaksi kirkkoa ja kaksi tapulia, mutta vain Oulaisten
tapuli on niistä enää pystyssä.
Nimeä Jylkkä on muuallakin eli Rautiossa, Kärsämäellä, Nivalassa ja
Oulaisissa talojen niminä.
Kirjassa Sukunimet Pirjo Mikkonen 2000 yritti selittää sanaa *jylkkä*
selityksellä: *Sanalla jylkkä voidaan tarkoittaa jylhää, korkeahkoa
maastoa, jossa kasvaa tiheää metsää, minkä vuoksi paikka pysyy viileänä.
Talo voinut saada nimen sijaintipaikkansa mukaan.*
Tuo arvelu on paha virhe. Vaikka sana jylkkä alkaa jyl-, ei sana tarkoita
mitään ?jylhää?. Selitys on aivan toinen ja liittyy paikan moniin
luonnonlähteisiin.
Ne eivät Keski-Pohjanmaan maastossa ole kovin yleisiä.
Mehtäkylässä vanhan, laajan *Jylkän* talo mailla on kolmekin lähdettä
maastossa, Kalajoki-Merijärvi tien molemmin puolin. Mehtäkylän itäosassa
nimen *Jylynkalliot* perusteena ovat seudun lähteet. Pyhäjoen puolella
Överstinkylän kohdalla joen itäpuolella Lähdekankaan lähde, jokeen
vähitellen virtaillen. Krekunperällä *Lähdesuonneva*.
Vanha kansa sanoi noista lähteistä virtaavan veden jäätymistä talvella
nimityksellä jylistää.
Paikannimi Jylkkä tarkoittaa siis ?paanteita jäätävien lähdepurojen
paikkaa?.
Suomessa tuota, ruotsin sanasta *gyl - *?metsälampi? tullutta -
?lähdepurojen ja jokivesien paanteita? tarkoittavaa sanaa on aika monissa
paikannimissä *Jylis-, Jylli-, Jyly-, Jylkky, Jylkyn-, Jylmä- Jylänki- ja
Jylänkö.*
*Yppäri*
Kun paksussa Suomalaisessa paikannimikirjassa Alpo Räisänen selittää
Pyhäjoen Yppärin kylän ja Kalajoen puolelta virtaavan Yppärinjoen nimeä
selityksellä ?kumpare, mäennyppylä, on sekin kuuluisan kieliprofessorin
selitys taas aivan virheellinen.
Yppärinjoen ja Yppärin kylän nimen perusteena ovat nuo samat vuolaat
lähteet, joita esittelin edellä.
Vanhassa suomen ja viron kielessä vuolaita lähdevirtoja sanottiin
nimityksellä *ypä, üba*.
Tarkasti selittäen nimi *Yppäri* siis tarkoittaa ?vuolaiden lähteiden joen
Yppärinjoen kylää?.
Nivalan ja Kannuksen alankojen Ypyä-paikannimien, Vihannin Alpuan Yypänahon
talon ja Varsinais-Suomen Ypäjän kunnan nimissä on tuo saman sana *ypä*,
noiden paikkojen lähdepurojen monien ja vuolaiden lähdepurojen perusteella.
*Jättiläistenkalliot*
Kalajoen puolella Jylkästä länteen on maastossa suuren voimalinjan
pohjoispuolella, laajan Kaakkurinnevan eteläpuolella on asumattomassa
maastossa laavun lähellä erikoinen maastopaikan nimi *Jättiläistenkalliot.*
Nimityksen taustalla on vanhan pakanakansan uskomus, että maastossa olevat
niin monet suuret kivet ovat jättiläisten aikoinaan maastoon heittelemiä ?
*kukkarokiviä*?.
Joita jättiläiset muka kantoivat repuissaan eli kukkaroissaan ja sitä tuo
nimitys *kukkarokivi.*
Suomessa on peruskartoilla noin 800 maastopaikan, talon, kylän ja kunnankin
nimeä, jotka jollakin sanalla kertovat näistä jättiläisistä ja heidän
heittelemistään kivistä. Joko suomenkielen, saamenkielen tai ruotsinkielen
sanoilla.
Vanhat maastopaikkanimet ovat siis tarkkoja. Mutta kieliä ja maastoa
tuntemattomien professorien selitykset vanhojen paikkojen nimistä ovat
enimmäkseen virheellisiä. Myös kehnon kartanlukutaidon perusteella.
*Ilmari Kosonen*
*metsänhoitaja, matkailuopas*

Vapepan etsintäkurssi:
Paikka Pyhäjoen kunnantalo,
valtuustosali, Kuntatie 1 86100 PYHÄJOKI
Aika Lauantai 29.4.2017
Kohderyhmä Kurssi on
tarkoitettu kaikille Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnasta
kiinnostuneille ja jo mukana oleville henkilöille.

Tavoite Osallistuja
tuntee tavallisimmat etsintämenetelmät ja osaa toimia niissä
etsijöinä. Osallistuja tietää myös etsinnän eri vaiheet, vastuuasiat, sekä
valmiuden osa-alueet.

OHJELMA 07.30 Ilmoittautuminen ja tulokahvi
08.00 Kurssin avaus ja järjestelyt
– tavoitteet, järjestelyt, esittelyt, ajankohtaista Vapepassa

08.45 Etsintätehtävä ja valmius etsintään
09.45 Etsintämenetelmät
– etsinnän suunnittelu, menetelmien käyttö
– partiointi, tiedustelu, tiedottaminen ja alueen sulkeminen
– erilaiset haravointimuodot ja MSO- partioetsintämenetelmä
11.15 Lounas

12.00 Etsintämenetelmien rastikoulutus ja
ohjattu harjoitus
ulkona
ulkona
14.45 Kahvitauko
15.00 Talvi-,
vesistö- ja ilmaetsintä
16.00 Etsinnän
viestiliikenne ja harjoitus
17.30 Etsintäharjoitus
maastossa
– etsinnän keskeyttäminen/ päättäminen
– kurssin ja harjoituksen palaute
Palautekeskustelu ja
todistusten jako
20.30 Kurssi
päättyy, turvallista kotimatkaa.
Hinta Kurssi
on maksuton. Vapepa tarjoaa kahvit, ruoan ja kurssimateriaalin.
Matkakuluista vastaa kukin itse.
Matkakuluista vastaa kukin itse.
– kerro samalla mahdolliset
ruoka-aineallergiasi.
Varustus Muistiinpanovälineet, Vapepan huomioliivi (parin euron halpamallikin
käy),
säänmukainen vaatetus, kumisaappaat, kompassi, karttalaukku tai muovitasku,
pilli, otsa- ja/tai taskulamppu, Vapepan todistuskortti (jos on)

Kouluttajat Valmiuskouluttajat Anne-Maarit
Hintikka ja Antero Salo sekä
Vapepa-
johtajat Pasi Palosaari ja Aki Joentakanen
Lisätietoja Antero Salo p. 0400
388 386 tai Anne Maarit Hintikka p. 044 291 6721
Muista perua osallistumisesi, jos et tulekaan kurssille.
keskiviikko 31. elokuuta 2016
YPPÄRIN
KYLÄPÄIVÄ
LAUANTAINA
3.9.2016 ALKAEN KLO 10
Yppärin
koululla
TERVETULOA
katusählyotteluun klo 10
katsomaan oppilaiden
esityksiä
kuuntelemaan kerrontaa kylän
historiasta Aino Helaakosken ja Rauha Pirkolan kirjoihin pohjautuen klo 12
seuraamaan Yhdistysten ja
Tarja Taskilan lahjoittamien muistoistutusten laittoa koulun pihalle klo. 12.20
taiteilemaan raitasi
koulun asfalttipihalle maalattavaan räsymattoon
OHJELMASSA
MYÖS:
Makkaranmyyntiä, kahvio
ja arvontaa
wpd:n
OPASTETUT KIERTOAJELUT UUTEEN MÄKIKANKAAN TUULIPUISTOON TASATUNNEIN ALKAEN KLO
10.
Parkkitilan
rajallisuuden huomioiden haastamme lähellä asuvia saapumaan paikalle mahdollisuuksien
mukaan liikunnasta nauttien
Yppärin
kyläyhdistys, Yppärin maa- ja kotitalousnaiset ja Yppärin koulu
Kyläpäiviä
tukemassa wpd
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)