tiistai 10. kesäkuuta 2014
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Tiistaina
29.4.14 on Yppärin koululaisilla tienvarsien siivouspäivä. Kyläyhdistys
haastaa mukaan kaikki kyläläiset siivoamaan oman pihatien edustalta
roskat pois. Roskien siivouksen voi toteuttaa viikonvaihteeseen
mennessä. Maanantaina kaikki roskasäkit kerätään pois kunnan toimesta.
Tienvarsilta kerättyjä roskia kerätään seuraaville paikoille:
Petäjäsojan levähdyspaikalle, Merimajantien (Rannanmäentien) risteyksen
lähelle, Yppärin koululle, entisen osuuspankin lähelle, Lahdenperälle,
mehtäkyläntien ja 8-tien risteyksen lähelle. Sunnuntaina kyläyhdistys
keräilee kauempaa mehtäkyläntien varresta roskasäkit keruupaikalle.
Otathan haasteen vastaan, niin pidetään yhdessä Yppäri siistinä!
Otathan haasteen vastaan, niin pidetään yhdessä Yppäri siistinä!
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
torstai 3. huhtikuuta 2014
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
tiistai 3. joulukuuta 2013
maanantai 25. marraskuuta 2013
Huom!Huom!!! Yppärin koulua ollaan kunnostamassa lähiaikoina. Kokoonnumme koululle 4.12 klo. 18.00 Kuuntelemaan tämän hetken tilanteesta. Paikalla asiasta kertomassa Markku Kestilä. Toivoisimme että mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Lisäksi tietoa ensi vuonna alkavasta kyläkilpailusta. Toivomme myös muita Yppärin yhdistysten henkilöitä paikalle kyläkilpailun osalta. Tervetuloa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)